Kasvisliemijauhe ja sienisuola

Onko aika kortilla? Tässä pari todella helppoa ja nopeaa ohjetta.

Itse tekemällä saa juuri sellaisen kasvisliemen kuin haluaa jos esimerkiksi on joitain allergioita tai muita ruokarajoitteita. Olen tehnyt kasvisliemijauheita ennenkin jolloin kuivasin osan kasviksista itse, miedolla lämmöllä uunissa (toki voisi käyttää myös kasviskuivuria). Yrtit on helppo kuivata vaikka roikuttamalla, jos on aikaa. Olen aiemmin lisännyt joukkoon myös suolaa, mutta nyt minusta oli viisaampaa jättää se pois niin lahjan saaja saa lisätä juuri sen määrän kuin haluaa. Sienet ja ravintohiivahiutaleet tuovat mukavan umamisen vivahteen ruokiin.
Sienisuola on aivan taivaallista naposteltavien pintamaustamiseen kuten lohkoperunoiden.

Kasvisliemijauhe

3 dl kuivattuja kasviksia (itse käytin Risettin kuivattuja keittovihanneksia)
1 dl ravintohiivahiutaleita
1 dl kuivattuja sieniä
Iso ripaus kuivattua persiljaa, oreganoa ja rakuunaa

Pyörätä kuivatut kasvikset, sienet ja yrtit tehosekoittimessa hienoksi jauheeksi. Sekoita kasvisjauhe ja ravintohiivahiutaleet keskenään.

Sienisuola

1 dl karkeaa merisuolaa
1 dl kuivattuja sieniä (itse käytin suppilovahveroita)

Pyöräytä karkea merisuola ja kuivatut sienet hienoksi tehosekoittimessa.

Maustettuja suoloja olen kokeillut aikasemminkin. Löydät ne blogista Ruokalahjoja takavuosilta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: