Lumiukkokuppikakut

Pitihän sitä jotain jouluista leipasta vaikka kiirettä pitää. Olisin halunnut näille söpömmät suhteet kuten isomman pään tai pienemmän alaosan koska en kuvitellut näitä sulaneiksi lumiukoiksi. Pienempi muffini osa olisi ollut järkevämpi, siten luulen että taikina olisi riittänyt 12 muffiniin. Jokin suklaa silinteri ja karkki kaulahuivi olisivat sopineet myös hyvin, mutta näin muuttourakan keskellä saavat luvan... Continue Reading →

Peuran maksa puoliksi

Saatiin isännän työkaverilta peuran maksa jo toistamiseen, kiitos Kari. Halusin maksan loistavan omalla maullaan joten tein hyvin yksinkertaiset annokset tuhtiin ja kevyeen tapaan. Tästä selviää tavallinen kotikokkikin. Salaatista tuli nyt vähän sellainen ”mitä kaapista löytyy salaatti”, mutta kyllä sekin maistui. Paistettua peuran maksaa ja kermainen sipulimuhennos Puolikas peuran maksa2 rkl voita2 dl kuohukermaaMakea sipuliRipaus mustapippuriaRipaus... Continue Reading →

Kasvisliemijauhe ja sienisuola

Onko aika kortilla? Tässä pari todella helppoa ja nopeaa ohjetta. Itse tekemällä saa juuri sellaisen kasvisliemen kuin haluaa jos esimerkiksi on joitain allergioita tai muita ruokarajoitteita. Olen tehnyt kasvisliemijauheita ennenkin jolloin kuivasin osan kasviksista itse, miedolla lämmöllä uunissa (toki voisi käyttää myös kasviskuivuria). Yrtit on helppo kuivata vaikka roikuttamalla, jos on aikaa. Olen aiemmin lisännyt... Continue Reading →

Appelsiini-, ja yrttiöljy

Appelsiiniöljy 9 luomu appelsiinin kuori9 dl rypsiöljyä Vuole hyvin pestyistä luomu appelsiineista oranssi kuori ohuina suikaleina niin ettei mukaan tule valkoista kuorta. Kuivaa kuoret rapeiksi miedolla lämmöllä uunissa, pyöräytä kuoret hienoksi tehosekoittimessa ja kaada pullon pohjalle. Öljy on valmista käytettäväksi jo muutamassa päivässä, mutta maustuu tietenkin enemmän vanhetessaan. Säilyy paremmin pimeässä ja viileässä. Yrttiöljy 3... Continue Reading →

Pesukastanjat ja pyykkietikka

PesukastanjatKastanjoissa on saponiineja joita voi käyttää tekstiilien pesemisessä. Saponiinit ovat hellävaraisia tekstiilikuiduille, joten ne sopii erinomaisesti esimerkiksi villan ja silkin pesuun ja muutkin tekstiilit kestävät pidempään. Näin valmistat Hevoakastanjoista kotimaiset "pesupähkinät"Kerää hevoskastanjoiden kauniit siemenet piikikkään kuoren sisältä syksyllä, kun kastanjoiden kuoret alkavat rakoilla ja kastanjat putoilla puusta.Pilko siemenet neljään osaan ja kuivata ne kuivassa ja... Continue Reading →

Yläkerran aulan saneeraus

Tämän huoneen kohtaloa ei ole aivan vielä päätetty. Luultavimmin yritämme tehdä siitä pelihuoneen. Ensihätään aulaan tulee hengailu nurkka ja sohva. Vaikka aulan muovilattia oli hyvässä kunnossa isäntä purki sen pois että saatiin portaikko siistimmin listoitettua ja kaiteet paremmin asennettua. Ovetkin aukeavat paremmin. Muovilattian alta löytyi suht siisti lankkulattia. Pientä puunausta höyläämällä ja ei muuta kuin... Continue Reading →

Vierashuoneen saneeraus

Ihanaa saada mahdollisimman monelle vieraalle yöpymismahdollisuus ja voipi olla että isäntä laittaa tän huoneen johkin nurkkaan studionsa. Saas nähdä näin korvessa jopa minä voin laulaa lurauttaa. Tapetit irtosivat siististi maalatusta kipsilevystä. 3 seinän tapetointi oli vaivatonta helpolla paperitapetilla, mutta efektiseinän paperitapetin kanssa sai olla tarkkana ja pestä parin vuotan välein. Kyseinen tapetti on todella herkkä... Continue Reading →

Ateljeen saneeraus

Ateljee, työhuone, askartelusoppi tai mitä ikinä keksimmekään tuunailla täällä. Tilaa onneksi riittää (25m²) matalasta huonekorkeudesta huolimatta koska olemme kovia keräämään kaikenlaisia projekteja. Tapetit irtosi helposti maalatuista pinkopahviseinistä ja tilalle tuli edullinen paperitapetti tavallisen tapettiliisterin kanssa. Tällä kertaa muovilattia sai jäädä laminaatin alle koska lattia oli sen verran jämäkkä. Tämän kaiken teki tuleva appiukko talkoohengellä. Erittäin... Continue Reading →

Makuuhuoneen saneeraus

Ihana jättimakkari noin 25m² ja jonkinmoinen vaatehuonekin! Vaatehuone saa kyllä odottaa että tärkeämmät projektit valmistuu. Tähän lattiaan varasimme vähän enemmän paalua koska muutama kohta oli hiukan koholla ja pehmeä, mutta onneksemme se oli vain pinkoutunutta lastulevyä johon muovimatto oli liimattu. Sen alta ilmestyi suora ja terve lankkulattia! Ei tarvinnut edes tasoittaa minkäänlaisilla levyillä laminaattia varten.... Continue Reading →

Ruokalahjoja takavuosilta

Tässä muutama helppo ja edullinen lahjaidea vuosien varrelta aikaa ennen blogia. Ainakin niistä joista olen tajunnut napata kuvia. Ohjeet ovatkin tämän vuoksi hyvin suuripiirteisiä, mutta ehkä joku voi inspiroitua näistä. Jotkin sopisivat mainiosti vaikka lahjakoriin. AppelsiinilikööriOlen vuosien varrella tehnyt monelaisia liköörejä, mutta kuvia en löytänyt kuin appelsiinilikööristä. Muistelisin että olen kokeillut appelsiinin lisäksi ainakin mansikkaa,... Continue Reading →

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: