Asuttuamme reilu 4 kuukautta uudessa vanhassa talossamme vessan viemäri meni tukkoon ja tulvi lattialle. Onneksi olimme kotona ja saimme hetimiten kuivattua paikat ja lattialle tullut vesi oli puhdasta tai noh ainakin kirkasta ja hajutonta. Pääsiäispyhät oli edessä päin joten olin helpottunut että isäntä sanoi hoitavansa asian. Jarno tutki asiaa ja paikansi tukoksen olevan ulkona lähellä umpisäiliötä. Tukoksen avaaminen olikin toinen homma. Järeimmätkään aineet ei avanneet tukosta. Jarno päätyi jynssäämään viemäriä vaijereilla ja muilla konsteilla monta päivää. Naapurikin kävi kaivamassa putken esille että saatiin varmistus ettei se ollut romahtanut ja millaiset putket siellä menee, kiitos Erkille! Vihdoin ja viimein 7 pitkän päivän jälkeen viemäri saatiin auki ja totta tosiaan tuli jynssättyä putipuhtaaksi. Onneksemme ulkorakennuksesta löytyi vanha puucee. Eikä ehkä puretakaan sitä vaan päivitetään se uuden tukoksen pelossa. Noh tukoksen syyksi kuitenkin paljastui pari metriä jonkinmoista vahvaa pinkkiä paperia joka on luultavimmin ollut siellä jo kauan aikaa ennen meitä. Sen perään oli sitten kertynyt muuta tukosta pari metriä kuten tamponeita ja tietysti sitä itseään. Erittäin hyvä muistutus taas siitä mitä ei saa vetää vessasta alas! Uusiutumisen pelossa päätin tehdä varoituskyltin. En halunnut sen olevan vain muovikyltti tai ruma, pieni paperilappu seinällä joten päädyin tekemään sisustustaulun. Ei siitä ehkä tullut niin kiva ja hauska kuin kuvittelin, mutta on se kivempi kuin teipattu paperilappu.
Kehys Ikeasta (Fiskbo 40x50cm 4,99€). Tekstit tein osin koneella ja osin tussilla.


Hetken mielijohteesta tulostin, leikkasin ja liimasin oveen Ministry of Magic tarran. Saas nähdä jääkö siihen. Käytin liimaukseen kevyttä paperiliimaa jonka saa helposti ja naarmuttamatta ehjältä kiiltävältä pinnalta pois. Liimatessa meinaan kulmat ei repsota niin kuin teipatessa.
Vastaa