Lavakaulus kasvimaa

En ole mikään viherpeukalo, mutta päätin silti tehdä jonkinmoisen kasvimaan. Ainakin saadaan tuoreita yrttejä ja salaatteja läpi kesän. Toki kokeilen kasvattaa taimia jotka tiedän että käyttäisin mielelläni keittiössä kuten kesäkurpitsat ja erikoiset kurkut.

Vanhat lavakaulukset toimivat hyvinä kasvilaatikoina. Niitä myydään myös ihan uutenakin monissa kaupoissa. Lavakauluksien päälle myydään myös kaikenlaisia kasvihuoneita ja kehikkokaaria. Mekin sitten päädyttiin ostamaan kasvihuone yhden tuplakauluksen päälle (Biltema 23,90€) ja muotoonommeltu harsokangas (Bauhaus 4,95€) toiseen. Korkea muovinen kasvihuone ei kauaa kestänyt merituulia, kun jo repeytyi. Ensi vuonna hankitaan matalampaa mallia tai lasista.

Valitsin mielestäni suht aurinkoisen paikan talon päädystä johon ei ole pitkä matka hoitamaan ja kerämään satoa. Paikka on mäessä ja oli epätasainen joten pengersimme sen isoilla luonnon kivillä ennen maan tasoitusta. Tasoitin maaston ylijäämämaalla, soralla, märällä suojakartongilla (jäi ylimääräistä rempasta) pitämään rikkaruohot kurissa ja oksasilppurilla tehdyllä oksahakkeella jota on tullut mielin määrin pihan karsimisesta.
Katoin lavakaulukset katekankaalla estämään rikkaruohot ja pidentämään laatikoiden ikää. Tässä kohtaa hiukan törsäsin kun Bauhausissa valmiiksi muotoonommellut aluskankaat maksoivat vain 1,95 €/kpl, mutta tämän voi tehdä myös sanomalehdillä.
Täytin laatikot kasvuturve-pussimulta-lannoite seoksella. Yhden 80x120x20cm lavakauluksen tilavuus on noin 200 litraa. Minä laitoin 80l turvetta ja 100l multaa eli yhteensä 180 litraa yhteen kaulukseen joka täytti laatikon suht täyteen. Käyttäisin kompostia jos olisi sellaista, mutta ei olla vielä ehditty hankkimaan kompostoria puhumattakaan täyttämään sitä.
Kastelin multaseoksen hyvin kaivovedellä ja ei muuta kuin istuttamaan tai noh hiukan pitää vielä odotella ilmojen lämpenemistä ja taimien kasvamista. Myöhemmin laitamme myös verkkoaidan kasvimaan ympärille pitämään metsän eläimet poissa.

Ekan vuoden satoon mahtui rucola, tilli, erilaiset syötävät kukkaset, sitruunakurkku (Lemon), keltainen kesäkurpitsa (Soleil), pyöreä kesäkurpitsa (Eight ball), myskikurpitsa ja perinteinen kurpitsa (Tom Fox). Viidakkokurkun taimista en saanut kuin yhden kasvamaan ja sekin kasvoi liian hitaasti, kun sitruunakurkku valtasi jo laatikon. Vesimelonin taimet kuolivat, mutta ei se paljoon haittaa, kun tila loppui jo nyt kesken. Ensi vuonna en laita kurpitsoja lavakauluksiin, koska veivät liian ison tilan meidän ahtaasti asetelluista laatikoista. Oli hankalaa kerätä satoa tuosta viidakosta, mutta hieno sato tuli!

Ruoka ja juoma kategoriassa on muutamia juttuja mitä ruokia näistä syntyi.
Esimerkiksi
grilli-kuumana
tex-mex-taytetyt-pyoreat-kesakurpitsat
4-tapaan-sitruunakurkkuja
kissa-kurpitsalyhty-ja-kurpitsapiirakka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: