Suunnittelin jo viime vuonna isännälle tai itselleni erilaista synttärikakkua, mutta se sitten vain jäi tekemättä kesän tohinoissa. Ajattelin mitä itse haluaisin syödä ja kun en omista suurta makeanhammasta ja tykätään yltiöpaljon sushista niin syntyi idea sushikakusta. Nyt sitten päädyin tekemään satsin makirullia joten sain jonkinmoisen kakun aikaiseksi. Ei tietysti tullut ihan sellaista isoa ja kaunista... Continue Reading →
Lavakaulus kasvimaa
En ole mikään viherpeukalo, mutta päätin silti tehdä jonkinmoisen kasvimaan. Ainakin saadaan tuoreita yrttejä ja salaatteja läpi kesän. Toki kokeilen kasvattaa taimia jotka tiedän että käyttäisin mielelläni keittiössä kuten kesäkurpitsat ja erikoiset kurkut. Vanhat lavakaulukset toimivat hyvinä kasvilaatikoina. Niitä myydään myös ihan uutenakin monissa kaupoissa. Lavakauluksien päälle myydään myös kaikenlaisia kasvihuoneita ja kehikkokaaria. Mekin sitten... Continue Reading →
Pönttöjä Pikkuisille
Näin keväällä kun seurailtiin (uuden) lintulaudan vierailijoita, tuli mieleen, että tarviihan nuo pienet tintit myös kodin tästä pihapiiristä. Pikainen visiitti virtuaaliverkkoon ja tarvittavat tiedot pikku kodin rakentamiseen plakkarissa ja sitten toimeen! Puutavara löytyi taas vajasta raakalaudan muodossa sekä vesivanerin palasta. Ja kuten huomaa, niin väliaikaisesta työpöydästä saatiin myös kattomateriaali! Pesäkolon ympärille kuulemma piti saada oravankestävä... Continue Reading →
Puhdasta koivun mahlaa!
Taas alkaa olla se aika vuodesta että voi kerätä luonnon omaa tehojuomaa, koivun mahlaa. Keruuaika on keväisin kun maa on sulanut ja ennen kuin lehtisilmut aukeavat. Mahlan keruuseen tarvitaan maanomistajan lupa.Mahla on lehtipuiden ravinteita kuljettava neste joka on suurimmalta osin vettä (98-99%). Silti se pilaantuu erittäin helposti. Säilyvyys jääkaapissa on vain pari päivää. Itse pakastin... Continue Reading →
Porkkanat ja neilikat pääsiäiskimpuksi
Ruokakaupasta heräteostoksena tehty kaksi kimppua valkoista terttuneilikkaa ja 1kg porkkanapussi kääntyi nopeaksi ja yksinkertaiseksi pääsiäisasetelmaksi. Leikkasin ohjeen mukaan terävällä puukolla viistoon uuden imupinnan neilikan varren nivelen yläpuolelta. Asettelin porkkanat maljakon reunoille ja neilikat keskelle ja täytin kylmällä vedellä johon lisäsin yhden kimppujen mukana tulleen kukkavirkisteen. Maljakon laitoin suht suojaiseen paikkaan koska neilikka ei viihdy suorassa... Continue Reading →
Savustettu suutari
Katiskasta löytyi yhtenä varhaiskevään iltana yli 1,2kg suutari niin pitihän se heittää savustimeen silläkin uhalla että maistuisi mudalta. Suomessa sitä kuulemma pidetään mutakalana, mutta sanotaan että talvisin se ei maistuisi mudalta ja eihän se maistunutkaan! Tosi asiassa en ole vielä koskaan mutaista kalaa syönyt ja kalaa on paljon syöty. Merenelävät on lempiruokaani. Turhaan suomalaiset ei... Continue Reading →
Kokeilussa Ferro Liesimusta
Talon vanha Leino Siro puuhella ja Elektro Helios sähköliesi valurautalevyillä toimivat ihan hyvin joten eivät menneet vielä vaihtoon. Sen sijaan pesin ne hyvin ja poistin irtonaisen ruosteen teräsvillalla. Levitin ohuelti rievun avulla Ferro Liesimustaa kylmälle pinnalle. Ferro Liesimusta poistaa ruosteen ja antaa nätin mustan, suojaavan pinnan. Pinta voidaan lämmittää heti käsittelyn jälkeen. Ensimmäinen lämmitys kerta... Continue Reading →
Hirvimureke
Hirven jauheliha on suht kuivaa, mutta tämä mureke ei ole kuivaa nähnytkään. Ei kaipaa kaveriksi edes kastiketta. Kylkeen vain potut ja napaa kohti. 500g hirvijauhelihaa140g pekoniviipaleita250g Koskenlaskija voimakas sulatejuusto1 kananmunaRipaus rouhittua mustapippuriaRipaus suolaa Sekoita jauheliha, mausteet ja muna kulhossa. Kääri kokonainen sulatejuusto pötkäle jauhelihaan, päällystä pekonisiivuin ja aseta leivinpaperilla vuoratulle pellille.Paista 200 asteessa noin 40min.... Continue Reading →
Vaatehuoneen saneeraus
Isännälle ostettiin vaatekaappi mikä on riittämiin hänelle ja minä sain pitää vaatehuoneen itselläni. Isäntä purki lattian ja asensi uuden laminaatin ja vanhat listat paikalleen.Imuroin ja pesin Tolulla vaatehuoneen lattiasta kattoon. Tasoitin saumat ja naulan reijät saumalaastilla. Hioin kuivuneen laastin kevyesti ja imuroin pölyt ennen seinän maalaamista. Maalina Rustan seinämaali Nyans Soft Feather. Maali oli riittoisaa,... Continue Reading →
Ufo Ja Matikka, Eli Talvikalastusta!
Seutu, jossa asumme, on tunnettu runsaista Ufohavainnoista, mutta nyt ei kuitenkaan ole kyse valovuosien takaisista valloittajista, vaan Ufo merkkisestä verkkokatiskasta, jonka hankimme jokunen vuosi sitten Hong Kong (nykyinen Rusta) tavaratalosta. Kesäkalastuksessa mökillä katiska ei kuitenkaan suoriutunut toivotulla tavalla ja sai kohtuu nopeasti väistyä perinteisen metalliverkkokatiskan tieltä. Nyt kuitenkin Internetin loputtomasta tietovirrasta pisti silmään useampikin juttu... Continue Reading →
