Kuusenkerkillä herkuttelua

Kuusenkerkät ovat kuusen uusia, pehmeitä ja vaaleanvihreitä versoja. Paras aika kerätä kerkkiä on alkukesällä kun ne ovat muutaman sentin pitkiä ja vielä pehmeitä. Kerkkien keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.

Kuusenkerkissä on runsaasti A- ja C-vitamiinia. Ruokiin ja juomiin kerkät antavat metsäisen ja hieman sitrusmaisen maun. Niitä voi myös napostella sellaisenaan. Säilyttääksesi kerkkien arvokkaat ravinteet vältä liikaa kuumentamista.

Kuusenkerkkä-lohisalaatti
500g ruodotonta lämminsavulohta
2 dl kuusenkerkkiä
2 avokadoa
1 iso punasipuli
1 kurkku
Ruukku Romaine salaattia
50 g paahdettuja pinjansiemeniä

Sitruunavinegretti
0,75 dl oliiviöljyä
0,25 dl sitruunamehua
1 tl hunajaa
1 tl väkevää sinappia
Ripaus suolaa oman maun mukaan

Pese ja kuivaa salaatti ja kuusenkerkät. Kuori ja pilko kurkku, sipuli ja avokado. Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla. Asettele salaattiainekset vadille. Pirskota päälle vinegretti. Ripottele pinjansimenet salaattiin juuri ennen tarjoilua.

Vinegretti
Sekoita sitruunamehu, hunaja, suola ja sinappi vispilällä kulhossa. Lisää öljy ohuena nauhana voimakkaasti vispaten ja vispaa kunnes vinegretti muuttuu sakeaksi.

Kuusenkerkkägraavattu lohi
700g ruodotonta lohifileetä
3 dl kuusenkerkkiä
2 rkl giniä
2 rkl merisuolaa
1 rkl sokeria

Tarjoiluun
Uusia perunoita tai ruisleipää ja oivariinia

Koristeluun
Tuoreita kusenkerkkiä

Nosta ruodoton lohifilee voipaperin ja folion päälle. Nosta folion reunoja hieman. Valele lohi ginillä. Sekoita suola ja sokeri. Ripottele seos tasaisesti kalan pinnalle. Pese ja kuivaa kuusenkerkät. Pilko kerkät hienoksi ja painele fileen päälle. Kääri kala tiukasti paperiin, folioon ja pussiin. Anna kalan graavautua reilu vuorokauden yli jääkaapissa kevyen painon alla. Voit jopa kääntää kalapaketin silloin tällöin.
Pyyhi mausteet kalan pinnasta. Leikkaa ohuiksi nahattomiksi viipaleiksi ja tarjoile ruisleivän tai uusien perunoiden kanssa. Koristele tuoreilla kuusenkerkillä.

Kuusenkerkkä-hunaja
Pese ja kuivaa kuusenkerkät. Laita lasipurkkiin vuorotellen juoksevaa hunajaa ja kuusenkerkkiä niin että kerkät peittyvät hunajalla. Anna maustua ainakin muutama päivä. Purkkia voi käännellä välillä. Nauti jogurtin tai puuron kanssa tai mausta vaikka kana tällä.

Vinkki! Kuusenkerkät voi myös pakastaa myöhempää käyttöä varten. Pakastetut kerkät sopivat jäisinäkin monenlaisiin jälkiruokiin, smoothieisiin tai ja koristeeksi.

Täältä löytyy vielä kuusenkerkkäjuustokakku.

Huom! Kuusenkerkät saattavat aiheuttaa allergisia reaktioita varsinkin astmaatikoille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: