Luonnonmukaiset kasvimerkit

Yleensä muistan mitä mihinkin olen istuttanut, varsinkin kun en ole aikaisemmin paljoon mitään erikoista istuttanut. Ennen meillä oli vuosivuokralla oleva mökki ja vanhassa kerrostaloasunnossamme pari parveketta. Mökille ei tietty voinut istutella mitään mikä tarvitsi usein hoitoa tai kastelua, kun ei viikottain päästy käymään siellä. Enkä sitten innostunut parvekeviljelystä, jolloin kasveja täytyy kantaa edes takaisin ulos ja sisälle, joten istutukset jäivät vähemmälle.
Oman talon ja pihan myötä kuitenkin muuttui ääni kellossa ja tekisi mieli kasvatella vaikka mitä, mutta tämä kesä menee enempi pihaa raivatessa ja suunnitellessa. Noh jotakin piti silti istutella sormet syyhyssä. Tässä kiireessä parempi tietää mitä missäkin on, ettei heti seuraavalla viikolla pihaa muokatessa raivaa istutuksia pois, joten päätin väsäillä muutaman kasvimerkin. Nyt isäntäkin osaa hakea kasvimaalta oikean yrtin.

Helpot ja nopeat kasvimerkit tekee vaikka oksien pätkistä ja kivistä. Ei haittaa jos myöhemmin jäävät maastoon kun on tehty luonnon omista materiaaleista. Eikä maksa juurikaan muuta kuin aikaa. Minä käytin tarjolla olevia koivunoksia. Taitaa olla parempi käyttää lehtipuiden oksia niin ei suttaa pihkan kanssa. Hiukan veistelyä ja tekstit syntyy helposti maalilla tai tussilla. Kivet taasen kantsii pestä ennen kirjoittelua ettei eka savipaakku pilaa tussia.
Vinkki! Nämä ovat myös mukava pieni lahjaidea kukkaruukun lisäksi puutarhan ystävälle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: